Miksi poistumisturvallisuusselvitys on tärkeä?
Yleisin ongelma ei ole se, ettei poistumisturvallisuusselvitystä ole tehty, vaan se ettei se vastaa arkea. Tositilanteessa kuitenkin ratkaisee se, kuinka hyvin henkilöstö osaa toimia.
Ajattele seuraava tilanne: Olet yövuorossa töissä ja tulee palohälytys. Asukkaat on saatava palo-osastosta nopeasti toiseen tilaan tai pihalle. Vastuu on sinulla. Miten toimit?
Tämän tekstin luettuasi ymmärrät, että poistumisturvallisuusselvitys on paitsi lakisääteinen asiakirja, myös keino tarkastella jatkuvasti kohteen poistumisturvallisuuden tasoa. Arjessa tulee vastaan muutoksia, jotka vaikuttavat pieniltä. Tositilanteessa niillä voikin olla iso merkitys, jos niitä ei ole huomioitu poistumisturvallisuusselvityksessä.
Miksi poistumisturvallisuusselvitys on tärkeä?
Poistumisturvallisuusselvitys on lakisääteinen asiakirja, joka on laadittava esimerkiksi ympärivuorokautisiin palveluasumisen yksiköihin. Tarkoitus on lomakepohjan avulla varmistaa, että yksikön tai osaston poistumisturvallisuus toteutuu.
- Selvityksessä käydään läpi rakennusteknisiä tietoja. Siinä avataan tarkemmin, kuinka poistuminen toteutetaan ja onko siihen esimerkiksi lukituksen osalta esteitä.
- Henkilöstön määrät eri vuorokauden aikoina ja asukkaiden toimintakyky taulukoidaan. Näin voidaan tarkastella, onko henkilöstöä paikalla riittävästi asukkaiden määrään ja toimintakykyyn nähden.
- Poistumiseen käytettävien aikojen laskemista varten tehdään kellotus, jossa saatujen aikojen avulla lasketaan, kauanko aikaa evakuointiin lopulta kuluu. Kyseessä on aina laskennallinen arvio.
Ohjeistuksissa selvitys tulee päivittää vähintään kolmen vuoden välein tai toiminnan oleellisesti muuttuessa. Päivitystarvetta kannattaa tarvittaessa tihentää, jos muutoksia tapahtuu usein.
Näyttää kohteen poistumisturvallisuuden tason
Tunnistatko nämä?
- Tositilanteessa roolit ovat epäselvät.
- Harjoituksissa havaittuja epäkohtia tai kehitystarpeita ei päivitetä selvitykseen.
- Selvitys on tehty, mutta sitä ei hyödynnetä päivityksessä.
Ilman arviointia ja harjoittelua poistumisturvallisuus jää helposti oletusten varaan. On vain tekemistä, jonka luullaan toimivan jokaisessa tilanteessa.
Selvitykseen lasketut ajat kertovat konkreettisesti mikä on tällä hetkellä hyvin ja toimii. Esimerkiksi henkilöstö harjoittelee evakuointia säännöllisesti. He havaitsevat, jos sänky on rikki, patja ei mahdu ovesta tai portaissa ei voi lakanalla kulkea.
Se näyttää myös ongelmat ja haasteet. Esimerkiksi jos asukkaiden toimintakyky on laskenut, silloin useampi heistä tarvitsee fyysistä apu poistumiseen. Tällöin ison palo-osaston tyhjentäminen vie paljon aikaa.
Tämä voi tarkoittaa tarvetta tarkastella palo-osastointia ja muita rakenteellisia ratkaisuja. Kun palo-osaston koko on mitoitettu tarpeeksi pieneksi, saa asukkaat sieltä nopeammin turvaan.
Käytännössä poistumisturvallisuusselvitys näyttää missä tilanteessa kohteen poistumisturvallisuuden taso on.

Tuo esiin turvallisuuden haasteita
Kiireinen arki, henkilöstön vaihtuvuus tai alimitoitus kuormittavat. Siinä kohtaa ajatus ei ensimmäisenä kulkeudu siihen, vastaako poistumisturvallisuusselvitys arkea. Tämä on ymmärrettävää, rajallinen aika menee käytännön työhön.
Mutta kun eteen tulee joku seuraavista:
- Oven lukitusta muutetaan.
- Asukkaiden määrä lisääntyy kolmella.
- Asukkaiden toimintakyky alenee.
- Seinän siirto kaventaa käytävää.
Lukittu ovi hidastaa poistumista, koska se täytyy avata avaimella. Yksikössä on ollut vähemmän asukkaita ja henkilöstön määrä on ollut suhteutettuina siihen. Kolme asukasta ei kuulosta isolle, mutta yöaikaan siinä on kolme lisää, jotka täytyy evakuoida.
Asukkaiden nopea vaihtuvuus vaikuttaa myös toimintakyvyn arviointiin. Viikon sisällä toimintakyvyltään omatoimisesta asukkaista puolet vaihtuu täysin avustettaviin.
Myös pitkäaikaisten asukkaiden toimintakyky voi alentua, jolloin he eivät enää kykene samalla tavalla itsenäisesti poistumaan vaan tarvitsevat siihen fyysistä apua.
Jos toimintakykyä ei tarkastella jatkuvasti ja verrata henkilöstön määrään, voi tositilanteessa erityisesti yöaikaan henkilömäärän ollessa vähäisempi, evakuointi osoittautua haastavaksi.
Rakentaa turvallisuuskoulutuksen sisältöä
Selvityksessä esiin tulleita haasteita on helppo hyödyntää turvallisuuskoulutusten suunnittelussa.
Esimerkiksi aikojen kellotuksessa ja laskennassa havaitaan, että paloilmoittimella menee kauan aikaa paikallistaa syttymistila. Aikojen ottamisen tarkoituksena on nähdä realistisesti, mihin aika kuluu ja missä pullonkaulat ovat. Tässä esimerkissä koulutuksissa voi keskittyä paikantamiskaavioiden tai hälytyksen lukemiseen.
Myös fyysiset siirrot on tärkeä ottaa säännöllisiksi harjoitteiksi. Aikojen avulla eri siirtomuotojen, kuten lakana, sänky tai patja, harjoittelemisesta tulee todenmukaisempaa. Henkilöstön toimintakyvyllä on tositilanteessa merkittävä vaikutus.
Uudiskohteissa auttaa rakenteellisten ratkaisujen suunnitteluun
Uuden rakennuksen kohdalla suunnitteluvaiheessa ei varsinaista poistumisturvallisuusselvitystä voi tehdä, koska toimintaa ei vielä ole. Mutta poistumisturvallisuusselvityksen läpikäyminen auttaa hyvin paljon hahmottamaan turvallisuutta.
Esimerkiksi sängyllä siirtäminen on yleensä nopein keino siirtää asukas toiseen palo-osastoon. Kun tämä on jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa tiedossa, voidaan asia huomioida esimerkiksi käytävien ja oviaukkojen leveyksissä. Jos sänky ei mahdu kääntymään huoneesta käytävälle, silloin leveä käytävä ei tilannetta pelasta.
Ei ole pelkkä lakisääteinen asiakirja, vaan osa arkea
Poistumisturvallisuusselvitys on kirjallinen dokumentti, mutta se ei kuulu mappiin pölyttymään. Sen paikka on osana arkea. Sen avulla pystyt:
- Kohdentamaan henkilöstöä oikeisiin yksiköihin tai osastoille.
- Varmistamaan, että asukkaiden toimintakyky ei vaikuta turvallisuuteen.
- Laatimaan kuukausittaisia lyhyempiä evakuointiharjoituksia.
- Havaitsemaan, jos rakenteelliset muutokset vaikuttavat poistumisturvallisuuteen alentuvasti.
Tarkista poistumisturvallisuuden taso
- Onko henkilöstössä ollut isoa vaihtuvuutta?
- Onko ovien lukituksia lisätty?
- Koska asukkaiden toimintakyky on viimeksi arvioitu?
- Mahtuuko sänky tai patja oviaukoista?
- Pystyykö omatoiminen asukas poistumaan myös yöllä ilman avustusta?
Kysyn vielä uudestaan: Yöllä tulee hälytys. Tiedätkö, miten toimit?
Jos yksikössä on tapahtunut muutoksia (lukitus, asukas- tai henkilöstömäärä, toimintakyky, tilamuutokset) ja epäröit, onko poistumisturvallisuusselvitys ajan tasalla tai todenmukainen, laita viestiä ja vastaan sinulle pian.
