Miten turvallisuus voi olla kustannustehokasta?

Miten turvallisuus voi olla kustannustehokasta?

Jaa turvallisuustietoa eteenpäin

Usko tai älä, turvallisuuden ei aina tarvitse olla kallista. Toki kustannuksia tulee väistämättä esimerkiksi tekniikasta tai erilaisista järjestelmistä, mutta panostamalla oikeisiin asioihin selviät vähemmällä. Ja ne asiat ovat loppu viimein varsin yksinkertaisia ja mahdollisia toteuttaa.

Miten turvallisuus voi olla kustannustehokasta?

Kokosin alle viisi vinkkiä kustannustehokkaasta turvallisuudesta. Paljastan heti aluksi, ettei yksikään niistä ole halpa hinta. Ajatukset kumpuavat omasta kokemuksestani kenttätyössä ja siellä havaituista ja eteen tulleista ongelmista.

Tutustu myös tähän tekstiin tarkemmin: Nähdyt haasteet synnyttivät turvallisuusalan asiantuntijayrityksen

1. Riskienarviointi

Tulet huomaamaan, että puhuisin riskienarvioinnista helpostikin koko päivän. Aihe on aina tärkeä ja olen nostanut sitä esille sadoissa ja sadoissa turvallisuuskeskusteluissa viranomaisvuosien aikana.

Riskienarvionnilla ja vaaratilanteiden tunnistamisella on todella iso merkitys. Mitä luulet, voitko lähteä tekemään turvallisuusohjeita, jos et tiedä mihin kaikkiin vaaratilanteisin niitä ohjeita täytyy tehdä? Varmasti voit, mutta onhan se varsin hankalaa näin päin tehtynä.

Kaikkia riskejä ei voi huomata, aina tulee jotain yllättävää. Se on ihan varma ja hyvä asia ymmärtää. Mutta tiedostamalla edes osan, on niihin mahdollista vaikuttaa esimerkiksi ennaltaehkäisevillä toimilla tai rakenteellisilla ratkaisuilla. Kun nämä ennaltaehkäisevät toimet tehdään ajoissa, on ne monesti kustannustehokkaampia kuin korjata vahinkoja jälkikäteen.

2. Varautuminen

Voitko varautua, jos et tiedä mihin pitäisi varautua? Mitä tarvikkeita tai tiloja esimerkiksi pitäisi varata. Tiedätkö onko sinulla henkilöstöä käytettävissä koska vain. Toki ainahan voi varautua kaikkeen hankkimalla paljon erilaista materiaalia ja rakentamalla tiloja ihan varmuuden vuoksi. Mutta onko se kustannuksiltaan järkevä vaihtoehto?

Vaara- ja poikkeustilanteita tunnistamalla voit varautua kustannustehokkaasti esimerkiksi hankkimalla välineitä ja tiloja. Suunnitelmallinen varautuminen mahdollistaa edulliset hinnat etukäteen. Yleensä hintalappu on paljon isompi jälkikäteen kuin ennaltaehkäisevissä valinnoissa.

3. Panosta säännölliseen harjoitteluun

Osaava henkilöstö voi pelastaa miljoonia. Aika isosti luvattu, mutta pilkotaanpa ajatus pienemmiksi. Tarjoat työntekijöille alkusammutuskoulutuksen, sanotaan vaikka viiden vuoden välein. Tämä on ihan hyvä asia. Mutta ihminen unohtaa nopeasti taidot, joita ei käytä usein. Ja onhan toivottavaa, ettei alkusammutustaitoja tarvitsisi tositilanteessa ihan oikeasti käyttää kuukausittain saati viikoittain. Joten asia unohtuu ja taidot ruostuvat.

Sen sijaan järjestä pari kertaa vuodessa alkusammutusharjoitus, jossa työntekijöiden kanssa käydään läpi alkusammutuskaluston käyttöä. Sitten tulee se päivä, kun tehtaalla syttyy tulipalo tuotantolaitteessa. Ripeällä toiminnalla työntekijät aloittavat alkusammutuksen oikeilla välineillä ja estävät samalla ison tulipalon syttymisen. Pelastuslaitokselle jää tehtäväksi varmistaa tulen sammuminen.

Säännöllisellä harjoittelulla henkilöstö varmisti toiminnan jatkuvuuden ja pelasti monta miljoonaa. Kustannustehokasta vai mitä?

4. Pyydä ammattialaiselta apua

Huomaatko tuijottavasi tietokoneen näyttöä ja miettiväsi mitä olinkaan kirjoittamassa. Tai mitä minun ylipäätään pitäisi kirjoittaa tähän suunnitelmaan. Tai mistä edes tiedän, mistä asioita pitäisi kirjoittaa. Saatat muistella, minkälainen olikaan viimeksi pidetty turvallisuuskoulutus ja mitähän asioita siellä nousikaan esille.

Tuttu tunne, olen itsekin kokenut nuo tunteet. Kaikkeen ei löydy omaa osaamista, aikaa tai resursseja. Silloin on järkevä vaihtoehto pyytää apua.

Miten turvallisuus voi olla kustannustehokasta?

Ammattilainen tekee sen perustyön eli rakentaa perustukset, joiden päälle on helppo lähteä rakentamaan turvallisuuskulttuuria. Tässä kohtaa mietit varmasti, miksi jonkun palkkaaminen tai työn tilaaminen voi olla kustannustehokasta. Siksi että silloin sinä saat keskittyä tekemään sen oman perustyösi ja kehittämään sitä, mitä osaat parhaiten tehdä.

Turvallisuusalan ammattilainen osaa tehdä perustyön valmiiksi.

  • Prosessien avulla työ on sujuvaa ja juuri se on kustannustehokasta.
  • Samalla sinä saat vinkkejä turvallisuuden parantamiseen.
  • Esimerkiksi miten pelastussuunnitelman sisällön voi jakaa usealle eri käyttäjätaholle.
  • Tai miten turvallisuusharjoituksista saa monipuolisempia.

5. Yksinkertaiset järjestelmät ja työkalut

Tarvitseeko jokaiseen asiaan olla oma järjestelmänsä? Onko mahdollista yhdistää toimintoja tai hyödyntää jo olemassa olevien järjestelmien käyttöä. Tällä keinolla pystyt tarkastelemaan kustannuksia sekä varmistamaan, että järjestelmien käyttö on helppoa.

Otan esimerkiksi onnettomuuskirjanpidon. Se voi liittyä uimahallin käyttäjille tapahtuvien onnettomuuksien tai läheltä piti- tilanteiden kirjaukseen. Tai työturvallisuushavaintojen kirjaukseen.

Sitten otetaan esille Excel, joka on ihan perusohjelma ja varmasti myös sinulla koneelle asennettuna.

Exceliä voi muokata omiin tarpeisiin sopivaksi ja siihen saa helposti tehtyä (sanon helposti, koska minäkin osasin) tarvittavia taulukoita. Voit laatia vuosittaisen taulukon helposti aina uudestaan ja uudestaan vain kopiomalla vanhan pohjaksi ja tyhjentämällä siitä edelliset kirjaukset.

Samalla näppärästi tarkastelet onko turvallisuudessa tapahtunut vuosi- ja kuukausitasolla muutoksia vai täytyykö ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä tehdä lisää tai muuttaa toimintoja. Laita viestiä, jos haluat esimerkin onnettomuuskirjanpidosta.

Turvallisuuskulttuurin rakentaminen kustannustehokkaasti

Kuten huomaat turvallisuuskulttuurin rakentaminen voi olla kustannustehokasta. Se vain vaatii aluksi lähtötilanteen selvittämistä. Sen jälkeen asetetaan tavoite mihin pyritään. Tavoite voi olla esimerkiksi pelastussuunnitelman laadinta, turvallisuuskoulutus kerran kuukaudessa tai yhden poikkeustilanteen toimintakortin laadinta puolivuosittain.

Me olemme auttamassa ja tukemassa sinua koko matkalla. Teemme sen kustannustehokkaasti, koska sitä turvallisuus ennaltaehkäisevinä toimina on.

Jaa turvallisuustietoa eteenpäin